Perhelaina
Perhelaina.fi on lainapalvelu, joka tarjoaa lyhytaikaisia pikalainoja apuna yllättävään käteisen tarpeeseen. Palvelun henkilöasiakkaille myönnettävät pikavipit, ovat suuruudeltaan 50 euroa, 100 euroa, 200 euroa tai 300 euroa.
Uudetkin asiakkaat ovat Perhelaina pikavippipalvelussa kuin kotonaan, sillä lainavaihtoehtoja ei ole rajoitettu esimerkiksi asiakassuhteen pituuden mukaan, vaan ensiasiakkaanakin voi hakea kaikkia palvelun tarjoamia lainavaihtoehtoja, ja laina-ajankin saa päättää itse omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Palvelun omistaa, ja sitä ylläpitää suomalainen rahoitusalalla toimiva DVB Investment Oy.
Perhelaina.fi voi myöntää pikavipin vähintään 19 vuotta täyttäneille, oikeustoimikelpoisille Suomen kansalaisille, joilla ei ole maksuhäiriömerkintöjä luottotietorekisterissään, ja henkilökohtaiseen talouteen liittyvät asiat on hoidettu muutenkin moitteettomasti.
Lisäksi pikavippiä hakeva asiakas tarvitsee omalla nimellään olevan pankkitilin suomalaisessa pankissa, ja mahdollisuuden käyttää sähköistä tunnistautumista TUPAS-palvelussa, eli tunnistautua verkkopankkitunnuksillaan, sekä henkilökohtaisen julkisen matkapuhelinliittymän.
Prepaid liittymä, tai salainen numero eivät kelpaa lainanhakuun. Lainaa hakevalla ei tule olla avoimia lainoja muista DVB Investment Oy:n pikalainapalveluista.
Pikavipin hakeminen tapahtuu kätevästi täyttämällä verkkohakemus Perhelainan internetsivulla, tai vaihtoehtoisesti käyttämällä tekstiviestitse lähetettävää lyhythakemusta (3 euroa / lähetetty viesti).
Ensimmäisellä lainakerralla lainanhakija käyttää lainanhakuun internet lainahakemusta, koska tekstiviestillä lähetettävä lyhythakemus vaatii asiakkaalta henkilökohtaisen asiakaskoodin. Asiakaskoodin lainanhakija saa tunnistauduttuaan omilla verkkopankkitunnuksillaan palvelun internetsivulla. Asiakaskoodia tarvitaan lyhythakemuksen yhteydessä lainanhakijan tunnistamiseen.
Onnistunut lainanhaku tekstiviestihakemuksella vaatii kaksi kappaletta lähetettyjä tekstiviestejä, itse lainahakemuksen, sekä toisen viestin, jolla lainanhakija hyväksyy lainaehdot.
Laina-aikaa saa joustavasti. Lainanhakija saa valita haluamansa laina-ajan, sen ollessa vähimmillään 14 vuorokautta, ja enimmillään 28 vuorokautta. Poikkeuksena pienin 50 euron laina jolle maksuaikaa tulee automaattisesti kaksi viikkoa.
Laina-aikaa valitessa, on kuitenkin otettava huomioon, että lisäaikaa pikavipille ei ole mahdollista saada. Pikavipin takaisinmaksu tapahtuu paperilaskulla, joka lähetetään asiakkaalle viikon sisällä lainasopimuksen syntymishetkestä. Lasku sisältää lainasumman lisäksi luotonantajan asettamat käsittely- ja toimituskulut, sekä koron.
Perhelainan hintataso noudattaa alan keskitasoa. Esimerkkinä 100 euron suuruinen vippi, 28 vuorokauden takaisinmaksuajalla, tulee kustantamaan eräpäivänä 140 euroa.
